tiistai 6. tammikuuta 2015

Jojon uusi alku 2015

Voi itku! Kaksi vuotta, 20 kg ja takaisin lähtöruutuun! Meinasi itku päästä, kun lukaisin 2v sitten kirjoittamaani hehkutusta. Elämä näytti niin hyvältä. Ehkä liiankin hyvältä. Näin jälkikäteen voinen todeta vuoden 2013 yhdeksi paskimmista, vuoden 2014 seuratessa hyvänä kakkosena.

Stressi, läski ja murheet... Välillä pieniä ilon aiheita ja eikun taas sukellus korkealta ja kovaa. Uusi vuosi toimittaa jälleen kerran vedenjakajan virkaa. Tämä vuosi on alkanut myllerryksellä, joka pistää koko elämän uusiksi. Uusi alku ei tarkoita nyt vain yritystä päästä fyysisesti kuntoon, vaan nyt tapetilla ovat myös psyyke ja avioliitto.

Alku-valmennuksen toivon tuovan tukea elämänmuutokseen. Se alkaa 12.1.2015 ja siitä päivästä ryhdyn myös raportoimaan edistymistäni. Nyt läski on pienin ongelmista, joten luvassa lienee varsinainen tunteiden vuoristorata.

Huomenna aloitan uuden vuoden käymällä sokerirasituksessa ja jossain verikokeissa... Perästä kuuluu!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Voittajan olo vaikka maaliviiva ei vielä ylittynytkään

Tänään tein sen...kiipesin vaa'alle, uudet paristot vaihdettuina mittari näytti 67,5kg... hyvä etten pyörtynyt onnesta! Vaatimattomat 2,5kg ja olen saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni. En ehkä halua ajatella ihannepainoani vielä, siihen olisi matkaa 10kg. Leijun ehkä vielä jokusen hetken tässä onnen tunteessa ja kaikki tästä alaspäin on plussaa.. Olen jo voittaja! Teimme aamulla pienen laskutoimituksen, olen pudottanut painostani viidessä kuukaudessa himpun vajaa 20%, kiloina 16,5. Se on itseasiassa paljon. Ei ihme, että terveydenhoitaja totesi painoni oleva tasolla, jolla se ei enää ole vaaraksi terveydelle.

Tulevan viikon kikkailen pirtelöiden, patukoiden ja kevyen ruoan kanssa. Perjantaina on edessä kauan odotettu Kööpenhaminan matka. Lähdemme Samin kanssa kaksin ihmettelemään suurkaupungin sykettä. Ruoka, juoma ja kaupungilla kiertely ovat varmaan pääosassa enkä aio kieltää itseltäni mitään! En kieltänyt Berliinissäkään enkä aio tehdä sitä nytkään.

Huomenna tanssitaan taas rivitanssia! En olisi ikinä uskonut, kuinka hauskaa voi olla yksinkertainen ja lähes paikallaan totetutettava tanssi. Olen aivan hurahtanut tähän uuteen lajiin, johon ystäväni minut ja pienen kaveriporukan houkutteli. Hauskuutta lisää, se, että tapaamme ystävävien kesken nyt viikottain! Tiistaiksi suunnitelmissa on aloittaa vihdoin kunnon urheilu. Duunin spinning-tunti on iltapäivällä ja voisin oikeastaan kaivaa pyöräilykengät tuolta laatikosta. Nyt kun aloittaisi pyöräilyn sisätiloissa, ei ahteri ehkä kipeudy keväämmällä niin pahasti, kun vihdoin pääsee omalla tsygällä huristelemaan duuniin. Saisi vähän pyöräilykuntoa alle..

Tytöt ottivat minusta uuden kuvan fb:tä varten ja samalla tekivät ennen ja nyt kuvan..laitetaanpa se tähän nyt todistusaineistoksi siitä, että olen oikeasti saavuttanut jotain.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Tutkitusti terve!

Sain tänään verikokeiden tulokset ja suurella mielenkiinnolla kuuntelin terveydenhoitajan analyysiä.. vuosi sitten tehtyyn tutkimukseen muutos parempaan on huomattava. En siis ole turhaan nauttinut pirtelöaterioita ja kaninruokaa syyskuusta lähtien. Jos on läskiä ympärillä yli 30 voipakettia vähemmän, niin kyllä on veriarvotkin kohentuneet. Ei merkkiäkään kilpirauhasen vajaatoiminnasta, kolesteroli 3,5 (!), kaikki arvot juuri suositusten keskivaiheilla. Jopa paastosoker,i jota olen haukan lailla vahdannut oli aivan kohdallaan. Verenpainekin oli niin alhainen, että terveydenhoitaja rupesi jo epäilemään kuuloaan:).

Terveys onkin tämän viikon puheenaihe omassa elämässä. Verikokeista kunnialla selvittyäni, huomenna on aika mennä käsikirurgin juttusille. Saan toivottavasti viisi viikkoa kipsissä levänneen käteni vapaaksi. Toivon niin, että leikkaus oli onnistunut ja käsi on parantunut odotetusti. Suurin pelkoni on, että käsi kipsataan syystä tai toisesta uudestaan...ei kai sellaista edes voi käydä?
 Kirurgin juttusilta siirryn suoraan silmälääkärille. Sekin jännittää...mikä ihme minulta on vienyt näön. Olisikohan laserleikkaus vastaus ongelmiini...niin siis näköön liittyviin ongelmiin. Tuskin sillä muita ongelmia saa poistettua...olisihan se tietysti houkutteleva ajatus.

Paino tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Pieni herätys lienee paikallaan, joten söin sitten illalliseksi puolikkaan Subin ja hyvällä ruokahalulla söinkin! Se tosin on aika kevyt herätys eikä varmasti ole mikään huono valinta pikaruoaksi. Täysjyväpatonki, kanateriyaki, vihanneksia... hyvää oli. Toivottavasti maha on samaa mieltä... En tosin ole mitenkään huolissani hitaasti etenevästä painon pudotuksesta. Toki toivoin, että pelkkä pirtelö ruokanakolme viikkoa olisi ollut tehokkaampaa, mutta olen kuullut,että viimeiset kilot ennen normaalipainoa voi olla tosi tiukassa. Kyllä se terveydenhoitaja antoi minulle jo nyt synninpäästön...sanoi,että nykyinen paino ei ole vaaraksi terveydelle:) ja hän tosiaan loi uskoa onnistumiseen. Sain myös töissä tänään ensimmäistä kertaa oikein onnitteluja ja halauksen eräältä kollegalta hyvin suoritetusta laihdutusprojektista. Täytyy sanoa, että melkein tippa tuli linssiin...niin hyvältä se tuntui. Vielä vähän tsemppaan ja sitten ryhdyn tasapainoilemaan ja opettelemaan saavutettujen mittojen ylläpitoa.

Mistäs minä sitten bloggailen, kun olen tämän projektin voittajana suorittanut? Palaan takaisin ruokaohjeisiin? ...ehkä jatkan vain syntyjen syvien pohtimista, elämän ihmeiden päivittämistä. Jos vaikka keksisin vihdoin elämälleni päämäärän, piirtäisin aarrekartan, jota seuraisin lopun elämää...elämän tarkoitus ja punainen lanka? Niin moni asia on vuosien varrella kadonnut ja vaatii samanlaista keskittymistä kuin syksyllä alottamani laihdutuskuuri. Jos elämänsä saisi järjestykseen pienin askelin, pala kerrallaan. Oppisi hyväksymään itsensä kaikkine heikkouksineen ja vaalimaan niitä arvokkaida hippusia joita elämän varrella minuun on tarttunut. Ehkä en olekaan ihan täydellinen failure... Ravistettava ennen käyttöä?...

tiistai 15. tammikuuta 2013

Hyvä uusi vuosi...

lupaan ja vannon.á..oikeasti en tehnyt mitään lupauksia, en kattettomia enkä muitakaan. Vain yhden päätöksen: Tästä tulee hyvä vuosi, parempi kuin edeltäjänsä. No totuuden nimissä, siihen ei luulisi ihmeitä tarvittavan, sen verran kovia vuosia ovat edelliset olleet.

Camppailu pirtelöiden kanssa jatkui heti 2. pvä alkaen ja nyt kahden viikon puristuksen jälkeen on hyvä vilkaista vähän missä mennään.
Olo on ollut alusta asti mitä mainion. Pirtelöiden lisäksi olen rouskutellut porkkanaa ja kurkkua sekä muutaman kerran pähkinöitä. Töissä pirtelöt ja patukat kuuluvat päivään itsestäänselvyytenä ja nyt ainakin tuntuu, että jaksan pysyä suunnitelmassani tsempata tammikuu tiukalla pirtelökuurilla. Ainoastaan valmentajaan en saa mitään kontaktia ja tällä viikolla olenkin jo päätökseni tehnyt. En tarvitse valmentajaa, jonka perässä pitää roikkua ja yrittää saada yhteyttä päiväkausia...Jatkan työterveyshoitajan valvonnassa.

Vaa'asta loppuivat patterit, joten kävin töissä puntarissa. Siitä arvioisin aamupainoni olevan 68-69 kg eli tavoite häämöttää kolmen neljän kilon päässä. Siihen jos pääsisi lähelle tammikuun loppuun mennessä, niin voisin hyvällä omalla tunnolla aloittaa ehkä sen haastavimman osuuden tässä projektissa...vielä muutaman kilon pudottamisen ja samalla oikeiden ruokatapojen opettelun. Saavutettu paino kun olisi tarkoitus saada pysymään ja muutama kilo siitä voisi vielä lähteäkin. Toki ensimmäinen tavoite on se normaalipainon saavuttaminen ja nyt olen sen kyllä ihan itse tehnyt. Viimeksi valmentajalla kävin joulukuun alkupuolella... Mulla ei selkeästikään ole ollenkaan onnea valmentajien tai personal trainerien suhteen. Tai sitten en vain ole tarpeeksi vaativa ja kiinnostava asiakas.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Saisko valoa tunneliin, jookos?

Pieni välipostaus...

Joulukuun alussa pikkuliukastumisesta alkanut käsivamma olikin sitten irtirepeytynyt peukun nivelside. Leikkauspöydälle päädyin juuri joulun alusviikolla ja nyt on sitten järkky kipsi kädessä. Maanantaina on tikkien poisto ja saan toivottavasti pienemmän kipsin...yksikätisen elämä on hakalaa ja huumori alkaa loppua tähän vastoinkäymisten tulvaan... Uusi vuosi ja uudet kujeet...ja niin paljon odotuksia, toiveita, haaveita. Olisiko vuosi 2013 parempi kuin tähän astiset?

Appi siunattiin eilen haudan lepoon. Tilaisuus oli todella kaunis ja Eikan näköinen. Raskas päivä, josta jäi kuitenkin kaunis muisto. Erityisen hieno hetki oli kun kesken tilaisuuden pilvet väistyivät auringon tieltä ja päivä paistoi kirkkaana kappelin suurien ikkunoiden takana. Suunnaton rauha oli niin käsin kosketeltava...hyvää matkaa Eikka-rakas...

Blogini varsinainen aihe, laihdutus on tauolla...katellaan tammikuussa. Tällä hetkellä elämässäni on sellainen turbulenssi, että lisästressi vain ajaa minut lopullisesti pois kurssista. Yritän nauttia elämän pienistä iloista, perheestä ja uudesta pikku-ystävästämme, karvapallo Diegosta.

Hyvää Uutta Vuotta...se on parempi, jos vain niin päätän;)

torstai 13. joulukuuta 2012

Hidasta, hitaampaa => tavoite karkasi käsistä

Pieniä ja isompia vastoinkäymisiä.. viimeiset pari viikkoa on ollut vaikeita, sitä edeltävät kaksi viikkoa vain hankalia. Tekosyitä tai ei, mutta laihdutusprojektin vauhti on nyt hyytynyt. Onneksi ei ole tarvinnut vielä plussatuloksia katsella ja olen oikeasti onnellinen viimeisimmästä pudotuksesta -1,6kg. Valkun mittari näytti tiistaina tasan 71kg. Tasan kuusi pitäisi repäistä pois ja olisin tavoitteessani...se piti olla jouluna, mutta ei se nyt ole.
Flunssa vei kaksi viikkoa antibiootteineen ja pudotusta oli vaivaiset 200g, sitten juhlin pikkujouluja ja muita kissanristiäisiä viikon ja viime viikon alussa kaivoin pirtelöpussit esiin. Tsemppasin hienosti lauantai-iltaan...ja sitten söin suruuni. Rakas appi nukkui pois lauantaina päivällä ja pirtelöiden vispaaminen ei oikein tuntunut järkevältä eikä olisi kyllä maistunutkaan. Kaikesta huolimatta pudotus oli hieno! Ehkäpä vähän kehaisen itseäni...hyvä! Nyt pitäisi sitten jotenkin selvitä joulusta. Sovittiin valkun kanssa, että rennosti vaan ja jatketaan sitten vuoden alusta uudella innolla. Siihen mennessä on joulu, hautajaiset ja muut hössötykset ohi ja toivottavasti voin taas keskittyä omaan hyvinvointiin ja viedä projektini päätökseen.

Nyt keskityn joulun odotukseen, hauvavauvan odotukseen..Diego tulee viikon kuluttua. Yritän saada joululahjat pakettiin, leivottua jotain joulujuttuja...piparitkin on vielä leipomatta, samoin tortut! Joulukortteja en ole enää vuosiin lähettänyt...
 Kuusenkoristeetkin on kateissa... Olen nimittäin päättänyt, että haluan oikean kuusen ja pahoin pelkään, että koristeet lensivät muutossa tai jo sitä ennen roskiin. Marraskuun jouluintoilu on nyt vähän hakusessa sekin. Pakka on ns sekaisin. Jos jostain saisi kiinni, niin ehkäpä tästä vielä joulu saadaan. ...säälittävää toimintaa...en ole edes kokannut mitään mainitsemisen arvoista. Eineslihapullia oli tänään tarjolla. Turha sitä on kai esittää, meidän talossa asuu nyt suru ja yritän kyllä kovasti luutia sitä pihalle, mutta luultavasti se roikkuu karmeissa tiukasti ihan itse määrittelemänsä ajan.

Ilon pilkahduksiakin on ollut. Ihanat joulukonsertit, ensin Sanjan koulun konsertti ja tyttöjen upea versio Anna Puun Linnuttomasta puusta. Tällä viikolla fiilistelimme Uomarinteen musaluokkien konsertissa ja levynjulkkari keikalla. Kylmät väreet meni pitkin poikin, kun lapset lauloivat upeita sovituksia tutuista ja vähän uudemmistakin joululauluista. Tänään olen sitten lumimyrskyssä autoillessani laulanut mukana levyn ainakin kahteen kertaan. Musta taisi tulla fani:). Joulun hyvä työkin tuli tehtyä. Vein perheemme joulupaketin kirkolle. Joku 7-vuotias tyttö saa toivottavasti ihanan joulun!

Yritän siis olla syömättä itseäni palloksi seuraavien parin viikon aikana. Valitettavan hyviltä ovat pähkinät ja rusinat maistuneet...tiptaptiptap...joulu tulee....


maanantai 26. marraskuuta 2012

Pohdintoja päivän päätteeksi...

Ihana ilta! Kiitos ystävälleni kävelylenkistä pitkästä aikaa! Pääsin vihdoin kokeilemaan, miten askel nousee syksyn tauon jälkeen. En ole juossut syyskuun jälkeen ja polte juoksemaan on ollut kova. Kaksi viikkoa olen odottanut ja odottanut....sairastuin flunssaan ja suunnitelmiin tuli muutos. Vihdoin tänään uskalsin ottaa ne ensimmäiset askeleet...aivan kuin olisi lentänyt! Uskomatonta...eihän tämä voi olla totta. En tosin juossut alkuun kuin reilun kilometrin ja sitten jarruttelin, mutta tunne oli aivan ainutlaatuinen.
Kävelylenkin päälle spurttasin vielä kotiin...edes narisevat kenkäni eivät latistaneet tunnelmaa. Tätä lisää ja pian!
Viikko sitten kannoin hartioillani 12 kg koiranruokasäkkiä autolta kotiin...ja samalla mietin, että tämä nappulasäkki on muuten saman painoinen kuin syksyn aikana tiputtamani kilot. Vielä kesällä lenkkeilin se säkki hartioilla...noin kuvainnollisesti. Ilmankos askel oli kevyt ja tuntui kuin liitäisin asfaltilla.

muttamutta...se mitä oikeasti pohdin. Lähdin etsimään persimonin energiasisältöä ja päädyin lukemaan nuorten tyttöjen blogeja...blogeja, joissa laihuutta ja anoreksiaa, syömishäiriöitä, luurankomaista olemusta ihannoidaan ja sen saavuttamiseksi näännytään syömättämyyteen. Itselleni, aikuiselle ja oikeasti ylipainoiselle, se oli aika rankkaa luettavaa. Nämä lähes 170cm pitkät tytöt huokailevat ja huutavat kauhusta kun vaaka näyttää 54 kg...kun sen pitäisi näyttää pitkästi alle 50.
Voin pahoin...ajatuskin siitä, että joku omista nuorista ja täydellisistä tyttäristäni päätyisi moisen venäläisen ruletin uhriksi ahdistaa. Mitä jos omalla esimerkilläni kannustan heitä ihannoimaan hoikkuutta, välttelemään ruokaa, salaamaan syömisiään? Siis itsehän olen vielä kaukana hoikasta, normaalipainoonkin on vielä ainakin 5 kg, mutta huoli on todellinen. Siis jos 162 senttinen pätkä tavoittelee nyt aluksi 65kg.. ja todellakin tiedän, että siinä vaiheessa en ole laiha. Silloin olen laiha kun painan alle 50kg. Tiedän sen kokemuksesta:) ja sinne en edes haaveile.

Itseasiassa, yksi syy, miksi en ole aiemmin käyttänyt nykyisenkaltaisia äärimmäisiä keinoja laihduttamiseen, on juuri nuoret tytöt perheessä. En halua olla mallina epäterveellisistä elämäntavoista, enkä ihannoida laihuutta. Sitähän en ihannoi, enkä edes tavoittele. Olenkin pyytänyt ystäviäni pistämään minut seinää vasten, mikäli normaalipainon saavutettuani vingun ja valitan läskeistä, joita ei enää ole. En halua sokaistua ja muuttua luurankoja matkivaksi, anteeksi vain, idiootiksi.

Ehkä tähän sopii perustelu siitä, miksi äärimmäiset keinot on nyt otettu käyttöön.. vain ja ainoastaan terveydelliset syyt ovat perustelu nopeasti ja tehokkaasti tapahtuvaan laihtumiseen. Ikävä hermopinne jalassa syksyllä ja lääkärin vihjaus, että paras hoito on painon pudotus käynnisti projektin... totta, ongelma on tipotiessään. Jalka on nyt kunnossa.
 Toinen edellistäkin vakavampi huolen aihe on kakkostyypin diabetes. Paastosokerini on jo vuosia ollut kiikun kaakun normaalin rajoissa ja nyt päädyin jälleen kerran sokerirasitukseen. Sain puhtaat paperit, tällä kertaa... mahan ympärille keräämäni läski olisi kuitenkin iso riskikerroin ja sairastumisen todennäköisyys hyvin ilmeinen. Olen sairastanut parikin kertaa raskausdiabeteksen ja tiedän suuresta riskistä sairastua myöhemmin.. alkoi oikeasti pelottaa kaikki vaivat ja ongelmat, joita silloinen painoni minulle aiheutti.

Toivon, että tämä syksy, jolloin koko elämäni tuntuu pyörivän ruoan, syömisen ja syömättäjättämisen ympärillä ei jätä negatiivista jälkeä lapsiini, eikä kukaan, minkätahansa kokoinen, kuvittele missään vaiheessa, että ihmisen paremmuutta mitataan koolla. Itse olen koko kymmenvuotisen lihavuusaikani halveksinut (taas kerran anteeksi vaan) ihmisiä, joille vain koko, läski ja laihduttaminen on ollut elämää suurempi ongelma! Elämässä on niin paljon muutakin kuin elopaino, tai ainakin pitäisi olla. Kun tämä projekti on kunnialla suoritettu, tai vaikka epäonnistuisinkin ja tavoite jäisi saavuttamatta, jatkan gourmetkokeilujani ja blogissani tulee jatkossakin olemaan ruokaa, leivonnaisia ja aitoja raaka-aineita.

Näihin aatoksiin, parempaa huomista!