Pohdintoja päivän päätteeksi...

Ihana ilta! Kiitos ystävälleni kävelylenkistä pitkästä aikaa! Pääsin vihdoin kokeilemaan, miten askel nousee syksyn tauon jälkeen. En ole juossut syyskuun jälkeen ja polte juoksemaan on ollut kova. Kaksi viikkoa olen odottanut ja odottanut....sairastuin flunssaan ja suunnitelmiin tuli muutos. Vihdoin tänään uskalsin ottaa ne ensimmäiset askeleet...aivan kuin olisi lentänyt! Uskomatonta...eihän tämä voi olla totta. En tosin juossut alkuun kuin reilun kilometrin ja sitten jarruttelin, mutta tunne oli aivan ainutlaatuinen.
Kävelylenkin päälle spurttasin vielä kotiin...edes narisevat kenkäni eivät latistaneet tunnelmaa. Tätä lisää ja pian!
Viikko sitten kannoin hartioillani 12 kg koiranruokasäkkiä autolta kotiin...ja samalla mietin, että tämä nappulasäkki on muuten saman painoinen kuin syksyn aikana tiputtamani kilot. Vielä kesällä lenkkeilin se säkki hartioilla...noin kuvainnollisesti. Ilmankos askel oli kevyt ja tuntui kuin liitäisin asfaltilla.

muttamutta...se mitä oikeasti pohdin. Lähdin etsimään persimonin energiasisältöä ja päädyin lukemaan nuorten tyttöjen blogeja...blogeja, joissa laihuutta ja anoreksiaa, syömishäiriöitä, luurankomaista olemusta ihannoidaan ja sen saavuttamiseksi näännytään syömättämyyteen. Itselleni, aikuiselle ja oikeasti ylipainoiselle, se oli aika rankkaa luettavaa. Nämä lähes 170cm pitkät tytöt huokailevat ja huutavat kauhusta kun vaaka näyttää 54 kg...kun sen pitäisi näyttää pitkästi alle 50.
Voin pahoin...ajatuskin siitä, että joku omista nuorista ja täydellisistä tyttäristäni päätyisi moisen venäläisen ruletin uhriksi ahdistaa. Mitä jos omalla esimerkilläni kannustan heitä ihannoimaan hoikkuutta, välttelemään ruokaa, salaamaan syömisiään? Siis itsehän olen vielä kaukana hoikasta, normaalipainoonkin on vielä ainakin 5 kg, mutta huoli on todellinen. Siis jos 162 senttinen pätkä tavoittelee nyt aluksi 65kg.. ja todellakin tiedän, että siinä vaiheessa en ole laiha. Silloin olen laiha kun painan alle 50kg. Tiedän sen kokemuksesta:) ja sinne en edes haaveile.

Itseasiassa, yksi syy, miksi en ole aiemmin käyttänyt nykyisenkaltaisia äärimmäisiä keinoja laihduttamiseen, on juuri nuoret tytöt perheessä. En halua olla mallina epäterveellisistä elämäntavoista, enkä ihannoida laihuutta. Sitähän en ihannoi, enkä edes tavoittele. Olenkin pyytänyt ystäviäni pistämään minut seinää vasten, mikäli normaalipainon saavutettuani vingun ja valitan läskeistä, joita ei enää ole. En halua sokaistua ja muuttua luurankoja matkivaksi, anteeksi vain, idiootiksi.

Ehkä tähän sopii perustelu siitä, miksi äärimmäiset keinot on nyt otettu käyttöön.. vain ja ainoastaan terveydelliset syyt ovat perustelu nopeasti ja tehokkaasti tapahtuvaan laihtumiseen. Ikävä hermopinne jalassa syksyllä ja lääkärin vihjaus, että paras hoito on painon pudotus käynnisti projektin... totta, ongelma on tipotiessään. Jalka on nyt kunnossa.
 Toinen edellistäkin vakavampi huolen aihe on kakkostyypin diabetes. Paastosokerini on jo vuosia ollut kiikun kaakun normaalin rajoissa ja nyt päädyin jälleen kerran sokerirasitukseen. Sain puhtaat paperit, tällä kertaa... mahan ympärille keräämäni läski olisi kuitenkin iso riskikerroin ja sairastumisen todennäköisyys hyvin ilmeinen. Olen sairastanut parikin kertaa raskausdiabeteksen ja tiedän suuresta riskistä sairastua myöhemmin.. alkoi oikeasti pelottaa kaikki vaivat ja ongelmat, joita silloinen painoni minulle aiheutti.

Toivon, että tämä syksy, jolloin koko elämäni tuntuu pyörivän ruoan, syömisen ja syömättäjättämisen ympärillä ei jätä negatiivista jälkeä lapsiini, eikä kukaan, minkätahansa kokoinen, kuvittele missään vaiheessa, että ihmisen paremmuutta mitataan koolla. Itse olen koko kymmenvuotisen lihavuusaikani halveksinut (taas kerran anteeksi vaan) ihmisiä, joille vain koko, läski ja laihduttaminen on ollut elämää suurempi ongelma! Elämässä on niin paljon muutakin kuin elopaino, tai ainakin pitäisi olla. Kun tämä projekti on kunnialla suoritettu, tai vaikka epäonnistuisinkin ja tavoite jäisi saavuttamatta, jatkan gourmetkokeilujani ja blogissani tulee jatkossakin olemaan ruokaa, leivonnaisia ja aitoja raaka-aineita.

Näihin aatoksiin, parempaa huomista!

Sunnuntain parempi pestobroileri

 Sunnuntai, välillä viikon pitkäveteisin päivä, välillä paras!
Kokkausinspiraatio iski ja tuloksena syntyi pesto-pekoni täytteisiä broilerirullia valkoviini-kermakastikkeessa ja suppisrisottoa.

Broilerin fileet halkaistaan keskeltä, voidellaan pestolla, pinnalle ripotellaan pekonia ja lihat kääritään rullalle. Paketit kiinnitetään hammastikuilla...ei muuten tarttis olla mintun makuisia...kävi pikkuinen moka ja minttu kyllä maistuu lihassa. Ei tosin pilannut ruokaa, onneksi.

Haudutin kääröjä reilut puolituntia kasarissa paistettuani ne ensin kauniin ruskeiksi. Ruskistamisen jälkeen lisäsin desin kanalientä ja desin valkkaria, haudutuksen loppuvaiheessa vielä desin kermaa. Tämän jälkeen kääröt saivat vielä muhia hetken kannen alla.

Suppisrisotto on meillä jo tuttu sapuska ja ohjekin tulee lonkalta. Kunnon raaka-aineet on kaiken a ja o. Riisi oli jotain Italialaista gourmet-riisiä, parmesaania raastetaan ainakin 100g ja voitakin tähän herkkuun kuuluu.
Tein sen näin:
pilko sipuli ja pari valkosipulinkynttä. Laita kunnon luraus oliiviöljyä kattilaan ja heitä sipulit ja sienet perään. Näitä ei ole siis tarkoitus ruskistaa eli varovaisuutta lämmön kanssa. Kasvikset saavat muhia noin 10 minuuttia.

Lisää joukkoon riisi ja samalla lisää lämpöä hellaan.
Pyörittele riisiä öljyssä jokunen minuutti ja kun riisi on läpikuultavaa, kaada kattilaan lasillinen valkoviiniä. Tällä kertaa taisi mennä noin 2dl...mutta se on makuasia.

Kun riisi on imenyt viinin on aika lisätä ensimmäinen kauhallinen lientä. Tähän käytin kanalientä (1 litra vettä, 2 kanafondikuutiota). Lisää lientä kauha kerrallaan aina kun riisi on sen imenyt. Hellan voit säätää vähän pienemmälle esim 3:lle. Kun kaikki liemi on käytetty, maista riisiä. Jos se on vielä todella kovaa, lisää vähän vettä ja jatka kypsennystä. Mikäli riisi on sopivan al dente on aika ottaa kattila pois levyltä ja lisätä mausteet. Mustapippuria myllystä, pieni ripaus suolaa, noin 50-70 g voita ja 100g raastettua parmesaania lisätään kattilaan ja pari pyöräytystä. Kansi hetkeksi päälle ja muutaman minuutin kuluttua vielä kunnon sekoitus.

Risoton kuuluu olla löysähköä puuroa. Kannattaa kutsua porukka ruokapöytään siinä vaiheessa kun kääntelee risottoa valmiiksi...se on herkullisimmillaan heti nautittuna.
Bon apetit! Hyvää ruokahalua!

Herkkua, pirtelöä, herkkua, laihdutusta...voi oi..

 Noniin...oikeata laihdutussafkaa eikö?

Päivät olen elellyt Cambridge pirtelöillä ja illalla yrittänyt syödä fiksusti, terveellisesti jne.

Perjantai-ilta vaan on niin perjantai;). Vuohenjuustosalaatti oli oikein herkkua ja croissant sopivan rasvainen, niin ja viini oikein hyvää. Se mitä tämä herkkuhetki tekee, ei oikeastaan hetkauta. Ai miten niin? Luulisi hetkauttavan...

Olen päättänyt antaa itselleni armoa ja nauttia elämästä silloin kuin siltä tuntuu. 13kg läskiä sulatettu ja vaikka vauhti on hiipunut paastoajoilta, niin alaspäin
mennään kuitenkin koko ajan.
Herkut kuuluvat vain viikonloppuun ja mielellään vain yhtenä päivänä. Marraskuu on muutenkin niin masentava kuukausi, että pienistä asioista pitää ottaa ilo irti ja nauttia elämästä.

Sairastuin sitten flunssaan ja reilun viikon sairastamisen jälkeen sain riemukseni vielä poskiontelotulehduksen...ja antibiottikuurin, yskänlääkettä, nuhalääkettä, sairaslomaa taas kerran... ja lomaa laihdutuksesta. Valmentaja kielsi tiukan dieetin. On kuulemma kroppa kovilla ilmankin. No päivät makaan sohvalla, ja en sitten syö mitään tai syön silti, kielloista huolimatta Cambridge pirtelön tai patukan. En vain osaa syödä normaalisti tavallista ruokaa. Huoli siitä, että se kertyy heti vyötärölle, on nyt iskostunut niin tiukkaan, että en vain voi luovuttaa.

Liikunta piti tulla kuvioihin tällä viikolla, tai siis jo viime viikolla. Miksi ihmeessä ihmisen pitää sairastua juuri, kun päättää aloittaa liikunnan. Ja ihan oikeasti, mulla on hirvittävä hinku liikkua. Olen pari kertaa joutunut spurttaamaan dösän perään ja voi, että kun askel nousee niin kepeästi että! Haluan juoksemaan!!!

Joulu tulee...

Tuunausvimma on pahimmillaan! Jo muutaman viikon olen pikkuhiljaa vaihtanut sisustusta jouluisemmaksi. Ensin verhot, sitten pari tonttua, kynttilöitä ja nyt askarrellaan:).

Tästä peikkopähkinäoksasta tulee "joulukuusi". Maalasin sen spraymaalilla hopeiseksi ja nyt se odottaa koristeita. Rautalankakurssin jäljiltä on vielä rautalankaa ja työkalut, joten edessä on rautalangasta vääntämistä. Pari pientä joulupalloakin voisi ehkä oksille ripustaa?

Tonttu pääsi jo vahtimaan tyttärien tekemisiä...

 Vanha, puunvärinen kranssi sai myös hopeakuorrutuksen ja pitsistä koristeen.

Askarrellaan!

Macarons vol.1

Master Chef ausseja katsoessa, tyttäreni Sanjan tehdessä pavlovaa lauantailta jääneistä valkuaisista se iski. Ihan pakko kokeilla macaronsien tekemistä.. eikun äkkiä cittariin mantelijauho-ostoksille.

Sanjan kanssa luimme ohjeen jostain ruotsalaisesta blogista, pahoitteluni, että sitä ei nyt tässä ole.
Ohje oli kyllä ihan yleisesti käytetty eli tässä lista valmistusaineista:

110g munan valkuaista
100g mantelijauhoa
200g tomusokeria (me käytimme mansikkatomusokeria)
4-5 rkl sokeria

Me emme käyttäneet väriaineita, koska omasta mielestämme nokkelina ostimme mansikkatomusokeria ja sehän värjää leipomukset vaaleanpunaisiksi.

Ensin sekoitin tomusokerin ja mantelijauhon keskenään. Valkuaiset vatkasin melko kovaksi vaahdoksi ja sen jälkeen lisäsin sokeria ruokalusikallinen kerrallaan. Kun vaahto oli marenkimaista, kovaa ja kiiltävää, lisäsin loput aineet eli mantelijauhoseoksen. Jauhot nostelin taikinaan nuolijalla.

Sitten vain taikina pursotinpussiin ja muotoilemaan pellille täydellisiä pyörylöitä. Meillä ei ollut sileää tullaa pursottimeen, joten tottahan macaronsien pinta jäi röpelöiseksi. Voi toki olla muitakin selityksiä vähän röpelöön ulkonäköön, kuten liian kova taikina.

Pursotettuamme kakkuset pellille jätimme pellit pöydälle kuortumaan noin tunniksi. Uuniin luomuksemme pääsivät kun pinta oli kuivunut ja napakka. 10 minuuttia 150 asteisessa uunissa ja valmista tuli!

Väliin laitoin Lemon Curd -tahnaa, kun purkki oli sattumalta kaapissa.

Eivät nämä nyt ole niitä Stockan Herkun veroisia ulkonäöltään, mutta melkein voisin väittää, että maku oli kyllä parempi, kuin aiemmin maistamissani macaronseissa.

Saa nähdä millä Sanja omansa täyttää:)

Tapahtui viime numerossa...

 

 

Kiitos tyttärilleni Katariinalle, Sanjalle ja Essille inspiraatiosta ja käskystä siirtää blogini poisvuodatus.netistä.

Vuodatus.netin vanha blogini sulkeutuu ja on aika aloittaa alusta. ...tai ei aivan. Tuon kuitenkin jotain vanhaa eli tiivistelmän " tapahtui viime numerossa".

Alun perin perustin BlueKitchen blogini jonkinlaiseksi resepti- ja ideavarastoksi. En kuitenkaan jaksanut päivittää sivuja kuin pari kertaa ja koko blogi jäi nukkumaan ruususen unta vuonna 2009 tullakseen herätetyksi 2012. Uusi vuosi toi lupauksia ja haaveita mukanaan ja ajattelin blogin ja julkisten lupausten olevan helpompia pitää. BlueKitchen ryhtyi laihduttamaan. Olihan 10 vuoden aikana tullut syötyä muutamakin kerta hyvin ja vähän paremmin. Innostus kokkailuun ja leivontaan  näkyi rouvan turvonneesta olemuksesta eikä kenellekään jäänyt varmasti epäselväksi se tosia-asia, että sinisen keittiön emäntä on kulinaristi, herkkuperse, nautiskelija, kakkutaiteilija...siinä muutama adjektiivi kuvaamaan pyylevää emäntää.

PT:lle maksetut eurot ja kuukausien kreikkalainen jogurtti, kanasalaatti, mustikka ja salaatti ei tuonut tavoittelemaani muutosta. Itseasiassa, ei tapahtunut mitään! Minua on huijattu! Kuukausikaupalla tsemppasin ja yritin...ja keväällä olin aivan yhtä paksu kuin aikaisemminkin.

Todistusaineistoksi tästä ladataanpa tänne se kuuluisa ennen-kuva;

Kuvan suurin nainen olen minä, viime kesäkuussa, kaikessa mahtavuudessani.

Pesueemme muutti heinäkuussa takaisin Länsi-Vantaalle, takaisin kotiin. Siitä alkoi muutos ja hyvien tapahtumien ketju. Jo heinäkuun aikana liikunta ja terveellisempi elämä houkutti. Suuri ahaa-elämys tapahtui kuitenkin elokuun lopussa.

 Olin viikkoa aikaisemmin käynyt läpi sarjan verikokeita, tutkimuksia sekä lääkärin kehoituksen pudottaa painoa. Vasemmassa reidessä oli hermopinne, eikä "data" liikkunut hermoissa, seurauksena jatkuvasti puutunut jalka. Sokerirasituksen tulos oli tällä kertaa normaali, mutta pelko diabetekseen sairastumisesta oli vahvasti mielessä. Duunissa järjestetty syksyinen pyöräilytapahtuma pyöräytti käyntiin tapahtumasarjan, joka on edelleen käynnissä. Sain kuulla Cambridge-ohjelmalla saavutetuista mahtavista laihdutustuloksista ja muistinkin aiemmin tänä vuonna päättäneeni ryhtyä pussikuurille, mikäli terveellinen metodi ei toimisikaan. Nyt ei siis ollut mitään syytä pistää päätöstä enää hyllylle ja odotella aikaa parempaa. Se aika oli tässä ja nyt!

CAMBRIDGE

www.cambridgeohjelma.fi

2.9.2012 oli loppuelämäni ensimmäinen päivä. Kävin valmentajani Henryn juttusilla ja karu totuus iskettiin päin pläsiä, kovaa... Mittarit olivat niin sanotusti punaisella...kaikki mikä vain voi olla, oli liikaa, huonosti tai muuten vain merkki ikävästä lihavuudesta. Joo, en tosiaan ollut ihan amerikkalaisten kanssasisarteni kaliiberia, mutta lyhyeksi suomalaiseksi, aikamoinen tantta. Onneksi sentään tajusin asian nyt, enkä jäänyt odottelemaan vielä paria kymmentä lisäkiloa...

Syyskuun alusta lokuun alkuun saakka elin pirtelöillä, pussikeitoilla ja vedellä. Kolme Cambridge-ateriaa päivässä, vähintään 2.5l vettä sekä aimo annos itsekuria. Luulin, että minun keräämäni läskivaranto oli niin korkealuokkaista ja täysin sulamatonta, ettei mikään mahti maailmassa saisi sitä sulamaan. Yllätykseni olikin melkoinen, kun heti alkuunsa paino lähti määrätietoisesti laskemaan...kilo kilolta vyötäröltäni suli läskiä, rasvaa, ihraa, laardia...yök! Sitkeästi selitin kaikille epäilijöille selviäväni hengissä pusseillani, en kuole nälkään eikä läski kerry salakavalasti yönaikana takaisin, jos vaikka joku päivä en syökään enää pusseja.

Kuukaudessa sain pudotettu 8,1 kg.

Syysloma Berliinissä lokakuun lopulla lopetti pussipaaston. Päätin lisätä diettiin ruokaa. Paino toki putoaa syömälläkin, mutta hitaammin. Lähes viikon lomailin ja nautin elämästä, söin ja juhlin. Tuli arki ja palasin ruotuun. Söin taas pusseja ja olin elämääni tyytyväinen. Eikä mitään katastrofia tapahtunut. Viikon hömpöttely ja kurinpalautus..tuloksena -400g. Eihän se paljon mitään ole, mutta en lihonut!

 

Nyt eletään marraskuun puoltaväliä, kuuri on jatkunut siis 2.5kk. Joku varmaan laskisi, että pitäisi kokonaispudostus olla jo 20kg. No ei ole. 12 kg on nyt läskiä sulatettu. Ja olen saanut syödä joka viikonloppu. Näin tämä on helpompaa. Normaalipaino häämöttää enää 6kg päässä. Jouluna se on varmasti jo hyvin lähellä, ellei jo saavutettukin. Enää en ota liikaa stressiä, koska tiedän saavuttavani tavoitteen ennemmin tai myöhemmin. En kuitenkaan aio luovuttaa, enkä päästää itseäni enää lihomaan.

Flunssan vuoksi valmentajani pyysi pitämään taukoa pussittelussa siihen saakka kunnes olen taas kunnossa. Keholle on aivan tarpeeksi stressaavaa sairastaa ja on hyvä vähän höllätä. Nyt keskityn parantamaan itseni, jotta muutaman päivän päästä olen taas iskussa.